Leijonaliigan härkäviikot katkesivat koronarajoituksiin
Julkaistu: 31.01.2021 23.07

Leijonaliigan härkäviikot katkesivat koronarajoituksiin

Joulukuun sulku pelien osalta ruuhkautti KalPa U10 Etelän alkuvuoden. Normaalin harjoittelun lisäksi otteluita pelattiin tammikuussa viikoittain ja parhaimmillaan kaikki neljä ryhmää pelasivat yhtä aikaa. Onneksi pelaajia riitti, kun 24.1. R1 ja R2 olisi pitänyt olla samana päivänä Savonlinnassa ja Toivalassa. R3 ja R4 hoitivat pelit kotipuolessa ja alkuperäisen otteluohjelman mukaan loput matkasivat Etelä-Savoon.

Pojat ovat takoneet kauden aikana hurjan määrän maaleja lähes jokaisessa ottelussa, olipa vastustaja kuka tahansa. Vauhtia on tullut lisää ja ajatus pelaamisesta kehittyy vähitellen. Opittavaa kuitenkin riittää muun muassa syöttelyn lisäämisessä ja syötön tarkkuudessa sekä tietysti joukkuepelaamisessa, jossa keskitytään ja kannustetaan kaveria. Varsinkin tiukoissa peleissä, joita harvoin on tullut, iskee synkkä mieliala vaikka päinvastoin silloin pitäisi yrittää entistä enemmän. Sama vimma ja yritys kun siirtyisi Leijonaliigaan, mikä on päällä, kun harjoituksissa pelataan "jäsenten välisiä" pelejä.

Toiveissa on, että tänä keväänä päästään vielä pelaamaan ja "naattimaan" maalinteosta. Leijonaliiga on tauolla 12.2. asti, jonka jälkeen saadaan lisätietoa pelien jatkumisesta. Harjoitukset pyörivät toistaiseksi Tuplajäillä, ainoastaan oheisharjoittelutila on suljettu.


Kuvat Petri Kaikkonen